Monsterboard

ItkevanEnkelin fanfic & fanart (viimeksi päiv. 29.3.)

Fanien Lordi-maailmaan sijoittuvia novelleja (short stories), tarinoita ja muita tuotoksia.

Moderators: psyanide, Hemitys

Postby _-GetHeavy-_ » Sat Oct 14, 2006 7:24 pm

oiiiivoivoi, mitenkähän Kalman ja Oxin käy..
:cry:
jatkoa! 8)
http://ystavakirja.net/Gettis <-- Kirjottakaa kaikki jotka haluatte :33
_-GetHeavy-_
 
Posts: 150
Joined: Sun Jul 16, 2006 1:59 pm

Postby Jassu » Sat Oct 14, 2006 7:52 pm

Nyt luin tän sun tarinas alusta ja suoraansanottuna.. LOISTAVA TARINA!
Jatkoa ja piirroksia odotellessa
Dont let my mother know that her baby's bad
User avatar
Jassu
 
Posts: 866
Joined: Sat Jun 10, 2006 8:40 pm
Location: Lapua, Suomaa

Postby Luke the Sandman » Sat Oct 14, 2006 9:09 pm

Jatkappa, tämä tarina on ollut:
Jännittävä
Kiinnostava
Dramaattinen
Huippu
Mahtavasti olet kuvaillut
Basisti painotteinen

KAIKKI MITÄÄ HYVÄÄN TARINAAN TARVITAAN!
:wink:

Ootsie kyllä hyvä kirjottammaan Itkis.
krpa
User avatar
Luke the Sandman
 
Posts: 303
Joined: Wed Jun 28, 2006 6:33 pm
Location: pylly

Postby ItkevaEnkeli » Sat Oct 14, 2006 9:13 pm

Kiitos erittäin paljon kaikille jotka ovat kommentoineet ja varsinkin niille jotka antoivat rakentavaa. Ja kiitos tietenkin kehuista, yritän parhaani mukaan kirjoittaa. ^^ Muistakaa että rakentavalla palautteella saan parannettua tarinaa ja meikäläinen ei suutu kritiikistä (eikä siitä pidäkkään...). Jatkoa en nyt heti saa kirjoitettua. Inspiraatio hukassa you know... Tiedän miten lopetan tarinan, mutta mitä sitä ennen tapahtuu? En ole ihan itsekkään varma. ^^ '
Ich will nur ficken, ficken, ficken... <3333
User avatar
ItkevaEnkeli
 
Posts: 863
Joined: Mon May 29, 2006 6:22 pm
Location: Kokkola

Postby Bedretdin » Sun Oct 15, 2006 5:44 am

Itkis soot tosi hyvä kirjottaan... Huhhuh! :D Meikäläinen antaa rakentavaa palautetta sit ku on saanu luettua kaikki loppuun, mutta aj että kun on mukava lukea näitä.
Image
User avatar
Bedretdin
 
Posts: 101
Joined: Tue May 30, 2006 2:13 pm
Location: Kokkola

Postby spyro_91 » Tue Dec 05, 2006 10:03 pm

Ääh, jätit sitten niinku tollaseen kohtaan, no joo, ne on parhaimpia lopetuksia :twisted: Hmm... Osaisinkohan sanoa mitään rakentavaa...?
Miullakin on sama ongelma. Loppu on selvä kuin pläkki, mutta sitten tämä keskivaihe on vähän hukassa ja sitten ei oo enää inspistä... Mutta koita sinä saada se inspis takas :)
User avatar
spyro_91
 
Posts: 738
Joined: Tue Jun 20, 2006 7:24 pm
Location: Mars

Postby ItkevaEnkeli » Mon Dec 18, 2006 10:37 pm

Huhhuh... Päätin noudattaa noita sääntöjä sen verran että kopsasin kaikki arttini tähän topicciin. Nyt siis sen minun fanart aiheen voi poistaa. ^^ Vähän saa edes tyhjennettyä tätä foorumia...

Mistreal
Tämä työ on ollut valmiina jo iät ja ajat. Olen vain unohtanut julkaista sen. Hups. Anteeksi...

Anubiitti
Tästä piti tulla anubiitti mutta se onkin jotain ihan muuta. :roll: Ihan hyvin se kait onnistui...
Last edited by ItkevaEnkeli on Tue Dec 19, 2006 7:48 pm, edited 1 time in total.
Ich will nur ficken, ficken, ficken... <3333
User avatar
ItkevaEnkeli
 
Posts: 863
Joined: Mon May 29, 2006 6:22 pm
Location: Kokkola

Postby k.ita » Tue Dec 19, 2006 7:27 pm

hienohan tuo on :wink:
User avatar
k.ita
 
Posts: 1172
Joined: Sat Aug 12, 2006 7:27 pm
Location: Forssa

Postby Miss_Dark^ » Tue Jan 09, 2007 7:39 pm

Tää on ihan sika hyvä! :shock: Kirjota nopeesti lisää!
Jatkoa odotellen :twisted:
Kalma on Hot ;)
(Biker Zombie From Hell)
Miss_Dark^
 
Posts: 21
Joined: Wed Nov 01, 2006 7:31 pm

Postby Kreivi » Wed Jan 10, 2007 2:53 pm

Nuo piirustukset on siistejä... :shock: Nuohan on Mangaa, eikö olekkin?
User avatar
Kreivi
 
Posts: 685
Joined: Fri Nov 17, 2006 9:06 pm
Location: Finland

Postby Edya » Thu Jan 11, 2007 3:33 pm

Itkis mulle toi Jussi69,jookoo *puppyeyes* :twisted:
User avatar
Edya
 
Posts: 790
Joined: Tue Sep 05, 2006 10:16 pm

Postby ItkevaEnkeli » Fri Jan 12, 2007 2:39 pm

^^ Ei ne ole mangaa ku ne on vaan piirretty samalla tyylillä kuin manga. ;)

^ Sorry. Jussi on jo Shotgunkillerin. xD

Ja kiitos taas kehuista ja kommenteista kaikille. ^.^
Ich will nur ficken, ficken, ficken... <3333
User avatar
ItkevaEnkeli
 
Posts: 863
Joined: Mon May 29, 2006 6:22 pm
Location: Kokkola

Postby ItkevaEnkeli » Thu Apr 12, 2007 5:19 pm

Kaikki ovat varmaan huomanneet etten ole jatkanut tarinaani pitkään aikaan. Noh, syy siihen on ettei ole innostanut kirjoittaa sitä enää, koska se on niin ärsyttävän kliseinen... >_______< Ja arttejakaan ei ole tullut näytettyä... ^^' Ehheh... Krhmn... Siis, idea tällä viestillä on se että korjaan nyt toisen noista vioista. ;) Aloitan uuden tarinan jonka nimi on... *rummutusta* ...Enkelin Sydän. :D Tarinan alussa Lordi ei esiinny lainkaan, mutta malttakaa odottaa niin eiköhän se monsteripoppookin pääse mukaan. ;) Mutta pidemmittä puheitta, tässä teille näin aluksi maistiaisiksi Prologi...

Enkelin Sydän

Prologi

Tunteet... Mitä ne oikeastaan ovat? Ihmisen aivot tuottavat niitä. Viha, suru, ilo, kateus, rakkaus ja niin moni muu... Nuo tunteet tekevät ihmisistä erityisiä. Mutta entä me? Onko meillä enkeleillä tunteita? Ja jos on niin tekeekö se meistä inhimillisiä? Olemmeko me silloin enää enkeleitä? Mitä me silloin olemme...? Osa noista tunteista tekee meistä syntisiä ja meitä ei ole armahdettu kuten ihmisiä. Mikä meidän kohtalomme silloin on? Onko meillä lupaa elää silloin? Tuleeko meidän maksaa syntimme hengellämme? Onko edes hetken mahdollisuus tuntea rakkautta ja intohimoa kuolemisen arvoista? Minusta on... Ja tämän tunteen takia aion myös pysyä hengissä. Yhdessä hänen kanssaan... Me olemme tässä yhdessä ja tällä menolla kuolemme yhdessä. Mutta minä olen päättänyt että en aio kuolla. En vielä. Enkä anna hänenkään kuolla. Tämä tunne on niin ihmeellinen. Lämmin ja turvallinen. Se saa minut hymyilemään ja tuntemaan itseni täydelliseksi. Se saa minut unohtamaan kaiken muun hetkeksi. Se tekee kaiken muun merkityksettömäksi ja se saa minut keskittymään vain yhteen henkilöön niin etten edes muista ketään muuta. Mieheen jota rakastan... Ehkä juuri tämän takia enkeleiden pitäisi olla tunteettomia. Saimme kokea tämän tunteen ja olemme nyt riippuvaisia siitä. Riskeeraamme olemassaolomme tämän takia emmekä epäröi hetkeäkään. Onko tämä kaikki sen arvoista? Loputon pakomatka ja ikuinen pelko. Kyllä on. Vaikea uskoa? Niin se oli meistäkin ennen kuin tämä kaikki alkoi. Nyt tiedämme ja ymmärrämme... Ja toivomme että kaikki olisi toisin... Voisimmepa vain elää ja rakastaa... Kunpa vain voisimme...

To Be Continued... ;)
Pahoittelen osan lyhyyttä, mutta seuraava osa onkin sitten huomattavasti pidempi. ^^
Ich will nur ficken, ficken, ficken... <3333
User avatar
ItkevaEnkeli
 
Posts: 863
Joined: Mon May 29, 2006 6:22 pm
Location: Kokkola

Postby undertaker from hell » Thu Apr 12, 2007 5:21 pm

Loistava prologi ja olen niitä osia lukenut tuolta RoPen puolelta ja toivonkin että kirjotat ne osat tänne myös. Jatka.
He who invited death
[Was] born with an ill-fated punishment
Don't call his name
That [Man] will come again
undertaker from hell
 
Posts: 1409
Joined: Mon Jul 05, 2004 9:20 pm
Location: Vaasa, Finland. M22

Postby ItkevaEnkeli » Thu Apr 12, 2007 5:23 pm

undertaker from hell wrote:Loistava prologi ja olen niitä osia lukenut tuolta RoPen puolelta ja toivonkin että kirjotat ne osat tänne myös. Jatka.


Kiitos. ^^ Ja enköhän tässä jossain vaiheessa... ;) Kirjoitan tätä niin hitaasti etten viitsi kaikkia osia postata kerralla.
Ich will nur ficken, ficken, ficken... <3333
User avatar
ItkevaEnkeli
 
Posts: 863
Joined: Mon May 29, 2006 6:22 pm
Location: Kokkola

Postby ItkevaEnkeli » Fri Apr 13, 2007 7:16 pm

Ja nyt... Ensimmäinen virallinen osa. ^^ Olkaas hyvät. :3

Alku

”Angela!” kajahti huuto kauempaa edestäni.

Havahduin ja nostin päätäni. Ääni kuului vahvistimesta vaikka sen lähde tuli eräästä vanhasta ja muka kaikkitietävästä serafista. En muistanut tämän serafin nimeä mutten pahemmin välittänyt vaikken tiennytkään. Hän kuului kaikkein suurimpiin jumalan palvojiin kuten kaikki muutkin serafit. Hän oli tullut tänne motivoimaan meitä tulevaa tehtävää varten. Täytyy kyllä myöntää että tieto siitä kuinka mahtava jumala on ei motivoi yhtään sen enempää kuin säkillinen perunoita. Taistelin itseni, en Herran takia.

Kaikki alimman tason enkelit olivat kokoontuneet rajalle nimenhuutoon. Meitä oli päälle kolme ellei jopa neljä sataa. En oikein viitsinyt alkaa laskea mutta se oli selvää että meitä oli monta. Meitä enkeleitä oli vielä tuhansia, mutta selvyyden vuoksi meidätkin oli lajiteltu sotilasarvojen mukaan. Meidän enkeleiden lisäksi oli vielä arkkienkeleitä, kerubeja ja serafeja. Me enkelit olimme vain ja ainoastaan sotilaita. Me taistelimme päivittäin demoneita vastaan ja suojelimme myös ihmisiä, tosin rajan tältä puolen niin he eivät kyenneet näkemään meitä. Meitä oli enemmän kuin arkkienkeleitä, kerubeja ja serafeja yhteensä, mutta kuitenkin me olimme alimmalla arvoasteella. Arkkienkelit tai ylienkelit olivat kaikkein voimakkaimpia enkeleitä, jos heitä sellaisiksi pystyi sanomaan, ja he osallistuivat vain suuriin taisteluihin tai yleensä vain vartioivat Herran palatsin lähellä. Kerubit eivät osanneet taistella lainkaan. He olivat kirjaimellisesti vain palvelijoita. Itse Herran tosin, joten he olivat meitä enkeleitä korkea-arvoisempia. Serafitkaan eivät osanneet taistella, mutta heillä ei tuntunut olevan mitään muuta tehtävää kuin palvoa ja ylistää Herraa. Toisaalta he myös pitivät huolen siitä että kaikki enkelit pysyivät uskossaan sillä yksikään tavallinen enkeli ei saanut astua Herran eteen tai edes puhua tämän kanssa, eli serafit välittivät lisäksi Herran viestejä meille.

Ulkonäöltään me kaikki erosimme hieman toisistamme, mutta stereotyyppi oli että enkeleillä oli kaksi valkoista siipeä ja valkoinen yksinkertainen asu. Arkkienkeleillä oli vähintään neljä siipeä, yleensä kuusi, ja kauniit kultaiset vaatteet. Kerubeilla oli hieman pienemmät siivet kuin enkeleillä, mutta kuitenkin tarpeeksi kookkaat että niillä pystyi lentämään. Lisäksi heillä oli yleensä vaaleat mekot tai kaavut päällään. Serafeilla oli aina kuusi punertavaa siipeä ja lähes aina punainen puku päällä.

Minulla itselläni oli yllä yksinkertaiset valkoiset housut ja valkoinen toppi. Lisäksi minulla oli vaalean harmaa vyö jolla roikkui kaksi miekkaa huotrissaan. Selässä minulla oli isot valkoiset siivet kuten niin monella muullakin täällä. Hiukseni olivat myös valkoiset ja ne ylettyivät olkapäilleni. Ainoastaan silmäni olivat vaalean vihreät. Muuten olin täysin valkoisissa ja ihonikin oli hyvin vaalea sillä se oli nyt aika normaalin värinen, mutta koska iho näyttää silloin tummemmalta kuin mitä se oikeasti on kun hiukset ovat valkoiset niin se tarkoitti että olin hyvin kalpea.

Kaikkialla ympärilläni oli kirjavaa joukkoa. Kaikilla oli erilaiset ja eri väriset vaatteet. Myös siipien väri vaihteli, mutta valkoinen oli yleisin väri. Me olimme kaikki yksilöllisiä, mutta se meitä yhdisti että kellään ei ollut kuin hyvin yksinkertaiset vaatteet ja siipipari. Meille ei suotu kovin erikoisia vaatteita koska meitä kaikkein ala-arvoisimpia enkeleitä kuoli taisteluissa eniten.

En itse ollut koskaan ollut kiinnostunut näistä sotimisjutuista, mutta minkäs teet kun sinut on luotu sotilaaksi. Seisoin luultavasti kolmanneksi viimeisessä rivissä vasemmassa laidassa vaikka vasemmallakin puolellani kuitenkin oli muutamia sotilaita. Kaikki tuttuni oli laitettu kauas minusta joten olin nyt tylsistyä kuoliaaksi. Serafi seisoi jollain korokkeella jotta hän näkisi meidät kaikki ja että me näkisimme hänet. Vaikka hän olisi seissyt keskellämme samalla tasolla olisimme erottaneet hänet hyvin. Tällä serafilla oli kuusi valkoista siipeä ja kirkkaan punainen kaapu. Hiuksia hänellä ei ollut lainkaan. Hänen kaljunsa kiilteli auringonpaisteessa ja se oli aika huvittavan näköistä oikeastaan. Ihan kuin hänellä olisi ollut sädekehä päässään.

”Missä Angela on?!” kuului uusi huuto vaikkakin huutaja oli yhä tuo sama penteleen serafi.
Huokaisin. Nostin viimein käteni ja vastasin:
”Paikalla!”
”Viimeinkin... Yrittäisitkö edes kerran keskittyä tähän? Olet ollut täällä jo monta vuotta, muttet ole tuntunut oppineen mitään” serafi sanoi ivallisesti.

Muut sotilaat ympärilläni naureskelivat. Mulkaisin lähimpänä olijoita pahasti mutten sanonut mitään. Toisaalta, niinhän se oli. Olin yleinen naurun aihe. Olin ollut jo kauan tavallinen sotilas, mutten ollut päässyt etenemään urallani lainkaan. Olisin saattanut olla jo vaikka kuinka korkea-arvoinen enkeli jos olisin halunnut, mutta miksi vaivautua? Kaikki ystäväni olivat täällä ja mitä väliä sillä on kuolenko sotilaana vai upseerina. Olihan joku joskus sanonut että minusta voisi tulla hyvä luutnantti ellei jopa kenraali, mutten jaksanut uskoa että minusta olisi sellaiseen.

Toisaalta jos minä saisin päättää niin haluaisin lopettaa kokonaan tämän ikuisen taistelun. Mutta se oli mahdotonta. Koko maailmankaikkeuden kohtalo riippui tästä ikuisesta hyvän ja pahan taistelusta. Enkelit vastaan demonit. Silloin kun taistelu viimein loppuu ja kaikki paha tai hyvä on tuhottu täydellisesti niin kaikki on ohi. Jokainen enkeli tietää että hyvä tulee voittamaan ja silloin kaikkien maailmojen rajat tuhotaan ja kaikki pääsevät yhdessä paratiisiin. Paitsi me enkelit. Surullistahan se oli ja kaikki me sen tiesimme mutta ilman meitä hyvä ei tule koskaan voittamaan. Maailman ja ihmisten kohtalo oli meidän vastuullamme vaikkei suurin osa ihmisistä edes uskonut meihin. Arkkienkelit, kerubit ja serafitkin tiesivät tämän mutta heillä oli liian kiire palvoa jumalaa nähdäkseen totuutta. He tulisivat jäämään meidän enkeleiden kanssa paratiisin ulkopuolelle tai sitten meidät vain tuhottaisiin lopullisesti. Kuka tietää miten siinä loppujen lopuksi käy...

Sillä välin kun mietiskelin, jota minä tein aika usein, serafi oli saanut meidät kaikki huudettua. Hän alkoi selittää meille tehtäväämme. Nyt minäkin aloin kuunnella tarkkaavaisesti. Sen sentään tiesin että ei koskaan kannattanut kysyä uudestaan tehtävää, varsinkaan tältä nimenomaiselta keilapallopäältä.

”Elikkä. Kuten tiedätte, eilen käytiin taistelua taivaan porteilla ja me voitimme sen lopulta kuten oli odotettuakin, mutta taistelussa tapahtui pieni onnettomuus. Yksi paratiisiin matkalla ollut sielu jäi taistelun väliin ja demoni toi sen tänne rajalle. Omat sotilaamme eivät silloin pystyneet lähteä tämän perään, joten nyt teidän tehtävänne on etsiä se eksynyt sielu ja saattaa hänet paratiisiin. Emme voi olla varmoja onko täällä enemmän kuin yksi demoni, joten siksi emme uskalla lähettää pientä ryhmää etsimään. Te ette ehkä ole vahvimpia sotilaita mutta yhdessä pystytte auttamaan tämän raukan pois tältä kirotulta maalta” serafi selitti.

Tässä vaiheessa minun mielenkiintoni heräsi. Tällaista ei ollut käynyt koskaan ennen. Tottahan porteilla oli ennenkin taisteltu, mutta kaikki ihmisten sielut olivat päässeet silloin turvallisesti perille. Olisiko demoni hädissään paennut käyttäen ihmissielua suojanaan? Noh, sillä ei ole väliä miksi demoni teki niin vaan nyt oli tärkeintä löytää se sieluparka.

Olimme nyt siis rajalla. Tämä oli niin sanotusti kaikkien maailmojen sauma. Jos halusi päästä ihmisten maailmasta taivaaseen tai helvettiin niin oli kuljettava ensin tämän alueen läpi. Maisemilla se ei hämmästyttänyt koska täällä ei yksinkertaisesti ollut mitään. Maa oli täydellisen tasainen. Sama mihin suuntaan katsoi niin maisema oli täysin sama. Maaperä oli harmaata hiekan tapaista, mutta se oli kuitenkin kovaa ja sillä pystyi seistä tukevasti. Maailmoiden portteja ei kyennyt näkemään vaan ne tavallaan ilmestyivät vain silloin kun täytyi ja henkilö ei koskaan itse voinut päättää mihin meni vaan joko Herra tai itse Lucifer aukaisi portin. Kukaan ei tiennyt mistä Lucifer oli tuon kyvyn oppinut, hänhän oli kuitenkin alunperin tavallinen enkeli, mutta hänen takiaan mekin nyt olimme täällä. Hän oli päästänyt demonit taivaan porteille taistelemaan ja aiheuttamaan sekasortoa ja tuhoa.

”Jakaantukaa kymmenen hengen ryhmiin ja etsikää niin kauan että saatte varmistettua mikä on sielupolon tilanne. Pysykää kuitenkin yhdessä mahdollisen yllätyshyökkäyksen varalta. Mutta nyt minulla ei ole enää mitään muuta sanottavaa. Siunausta teille kaikille ja onnea. Herra on kanssanne” serafi sanoi ja teki ristinmerkin rinnalleen.

Tämän jälkeen hän ja myös koroke jolla hän oli seissyt katosi. Hän oli siirtynyt takaisin taivaaseen. Jäimme seisomaan paikoillemme hämmentyneenä. Virnistin tyytyväisesti ja totesin itsekseni:
”Tästä se sitten alkaa...”

To be continued... ^^
Ich will nur ficken, ficken, ficken... <3333
User avatar
ItkevaEnkeli
 
Posts: 863
Joined: Mon May 29, 2006 6:22 pm
Location: Kokkola

Postby undertaker from hell » Fri Apr 13, 2007 7:17 pm

Jälleen kerran aivan mahtava osa Itkis. Sä kyllä osaat tehdä hyviä tarinoita *suukko*
He who invited death
[Was] born with an ill-fated punishment
Don't call his name
That [Man] will come again
undertaker from hell
 
Posts: 1409
Joined: Mon Jul 05, 2004 9:20 pm
Location: Vaasa, Finland. M22

Postby ItkevaEnkeli » Fri Apr 13, 2007 7:19 pm

undertaker from hell wrote:Jälleen kerran aivan mahtava osa Itkis. Sä kyllä osaat tehdä hyviä tarinoita *suukko*


Awwws... ^^ Kiittots... *suukko*
Ich will nur ficken, ficken, ficken... <3333
User avatar
ItkevaEnkeli
 
Posts: 863
Joined: Mon May 29, 2006 6:22 pm
Location: Kokkola

Postby Kalma-fani91 » Sat Apr 14, 2007 11:04 am

:shock: *naks*
osuin pienen mainostuksen alle ja päätin tulla katsomaan että miltä tämä näyttää ja nyt minusta vähän tuntuu että tähän uusimpaan tuotokseen olen ainakin auttamattomasti ihan koukussa :twisted: :wink:
Samoin piirustuksiin, ne on Mahtavia! :wink:
Jatkoa odottelen kovasti ^^
Image
Kalma-fani91
 
Posts: 1591
Joined: Sat Jul 10, 2004 7:28 pm
Location: Toijala

Postby ItkevaEnkeli » Sun Apr 15, 2007 10:52 am

Päätinpä nyt päivittää tuota fanart osastoakin. Tässä muutama kuvatus liittyen jotenkuten tuohon Undertaker From Hell:in tarinaan (ja tulevaisuudessa omaanikin).

Angela, tussit ja puuvärit
Angelahan se siinä... Meikäläisen hahmo. Muaahahahahahaaa! Nojoo... Krhmn... Tämä on myös minun rope hahmoni ja siinä pelissä naikkosen siipi meni poikki ja siksi se korvattiin tuollaisella mekaanisella siivellä. Minun ja Undertakerin tarinassa hänellä kuitenkin on molemmat siivet tallella.

Taker, tussit ja akvarellikynät
Ja tämä työ onkin jo Undertakerin topsussa nähty, mutta laitetaan se nyt tännekkin. Eli Taker se siinä liihottelee... 0:---3

Taker <3 Angela, tussit ja puuvärit
Ja tässä nuo molemmat halailee... Awww... <3 Angelalla on jälleen mekaaninen siipi mutta ignorettakaa se. Tämä työ löytyy nykyään muuten Undertakerin pöytälaatikosta... :D *teki sen tälle lahjaksi*
Ich will nur ficken, ficken, ficken... <3333
User avatar
ItkevaEnkeli
 
Posts: 863
Joined: Mon May 29, 2006 6:22 pm
Location: Kokkola

Postby undertaker from hell » Sun Apr 15, 2007 10:58 am

Mahtavia piirrustuksia itkis :) Ja kiitoksia vielä lahjasta *suukko*
He who invited death
[Was] born with an ill-fated punishment
Don't call his name
That [Man] will come again
undertaker from hell
 
Posts: 1409
Joined: Mon Jul 05, 2004 9:20 pm
Location: Vaasa, Finland. M22

Postby ItkevaEnkeli » Sun Apr 15, 2007 11:09 am

*blush* ^^ Ole hyvä vaan... *suukko*
Ich will nur ficken, ficken, ficken... <3333
User avatar
ItkevaEnkeli
 
Posts: 863
Joined: Mon May 29, 2006 6:22 pm
Location: Kokkola

Postby Minoes » Sun Apr 15, 2007 2:52 pm

O__o.. Hienoja!! Tarinaki on ok. joo.. tosi rakentavaa -.-
mutta jatkas sitte ko ehit :D Meikä odottaa... (vkatanan kaa.. XD)
KJHSAFJKFHlhla.
User avatar
Minoes
 
Posts: 180
Joined: Wed Feb 21, 2007 8:36 pm

Postby ItkevaEnkeli » Mon Apr 16, 2007 5:25 pm

Ja nyt... FanFiction % FanArt päivitys. ^^ Ensin uutta tekotaidetta teille:

Enkeliperhe
Jälleen Undertakerin ficciin liittyvää arttia... x3 Angela, Taker ja Amber siinä seisoskelee. Skanneri raiskasi työn värit... -___-

Seuraavaksi uusi osa tarinaa:

Kohtaamisia

Seisoskelin yhä paikoillani vaikka muut olivat jo menneet ryhmiin. Minun olisi tehnyt mieli lähteä yksin liikkeelle vaikka se olikin harvinaisen typerä idea. Kuten serafi oli sanonut, oli parasta pysyä ryhmissä mahdollisten yllätyshyökkäysten varalta.
”Hei Angela!” joku huusi.

Käänsin pääni äänen suuntaan ja huomasin huutajan olevan joku miespuolinen enkeli jota en ollut ennen edes nähnyt. Tämä yksilö näytti hyvin leuhkalta ja ärsyttävältä. Hänellä oli vaaleahkon ruskeat siivet ja aavistuksen tummemmat ruskeat hiukset jotka olivat vähän lyhyemmät kuin omani. Hän oli harvinaisen lihaksikas ja hän näytti vahvalta, mutta tuollaiset olivat yleensä oikeasti heikkoja ja pelkkää puhetta vain. Hänellä oli tällä hetkellä hyvin omahyväinen ilme kasvoillaan. Miehen seurassa oli muutama muukin enkeli, neljä jos tarkkoja ollaan. Ilmeisesti tämän ’palvelijoita’. Toisin sanoen enkeleitä jotka pitivät häntä maailman valtiaana ja vahvimpana koko taivaassa.

”Oletko sinä se vaiennut ’mestari’ josta kaikki puhuvat?” lesoilija kysyi painottaen ivallisesti sanaa mestari.
”Riippuu siitä mitä tarkoitat tuolla” vastasin.

En pitänyt yhtään tästä tyypistä vaikkei hän ollut kuin muutaman sanan vasta sanonut minulle. Hänen koko olemuksensa oli vastenmielinen. Minun teki mieli huitaista häntä jollain, mutten viitsinyt. Olisin joutunut vaikeuksiin ihan turhaan ja idioottien takia minä en itselleni ongelmia hanki.

”Sanovat että olet vahvempi kuin moni upseeri, muttet vain näytä sitä kellekään koska et halua saada ylennystä. Mikä on minusta harvinaisen idioottimaista” mies sanoi ja alkoi nauraa pilkallisesti samalla.
”Tietääkseni en kysynyt sinun mielipidettäsi ja mitä sitten?” tuhahdin mahdollisimman epäystävällisesti.
Mies ei välittänyt kommentistani vaan jatkoi:
”Haluan että taistelet minua vastaan tässä ja nyt. Minusta tulee vielä joskus arkkienkeli, joten haluan testata ovatko puoletkaan huhuista totta eli onko sinusta yhtään mihinkään ja onko sinusta haittaa minun tulevaisuuteni kannalta mikä on erittäin epätodennäköistä. Kuka nyt olisi uhkana minulle” hän sanoi ja alkoi nauraa itsevarmasti.

Katsoin miestä ja mietin oliko hän tosiaan tosissaan. Käänsin pääni poispäin hänestä ja en ollut kuulevinani. Yritin etsiä ystäviäni. Hekin olivat täällä jossain ja toivottavasti halusivat minut ryhmäänsä. Pahin mahdollinen tilanne olisi nyt se että minun olisi pakko mennä tuon öykkärin kanssa samaan ryhmään. Mielessäni kävi kymmeniä erilaisia tapoja saada tuo idiootti hengiltä ja en siksikään halunnut hänen kanssaan samaan ryhmään. Olisin saattanut jopa toteuttaa jonkin ajatuksistani.

”Ei kiitos...” sanoin hiljaisella ja tylsistyneellä äänellä.
Mieheltä näytti putoavan pohja kaikelta tuon kommentin takia. Hän katsoi minua järkyttyneesti ja alkoi mesoamaan:
”Mitä?! Etkö tiedä kuka minä olen? Kuinka kehtaat sanoa MINULLE ei?!”
”No nyt kun otit puheeksi niin en ja miksi en?” vastasin ivallisesti ja katsoin miestä halveksien.

Nyt mies vasta olikin järkyttynyt. Vaikutti melkein siltä kuin hän olisi mennyt shokkiin. Eräs hänen seuralaisistaan astui muutaman askeleen eteenpäin. Hän oli huomattavasti heikomman näköinen kuin mestarinsa. Hänkin oli miespuolinen ja hänellä oli pitkät vaaleat hiukset jotka oli nopeasti sidottu ponihännälle. Tällä miehellä ei ollut suuria lihaksia, hän oli melko normaalin pituinen ja kokoinen. Hänellä oli jalassaan valkoiset löysät housut, muttei lainkaan paitaa tai kenkiä. Hänellä oli selässään valkoiset siivet ja pitkä mutta ohut miekka. Tosin se oli huotrassaan, mutta huotran koosta pystyi päättelemään että miekka oli ohut ja kevyt ja jota pystyi käsittelemään helposti pituudestaan huolimatta.

Kuten ’herransa’, tämäkin mies alkoi mesoamaan:
”Sivistymätön! Hän on itse Phantom, osoita kunnioitusta”
”Oh, really? Kiviäkin kiinnostaa...” tuhahdin taas.

Oli kiva härnätä näitä tolloja. Heillä tuntui olevan niin kovat luulot itsestään että todellisuuden taju oli vähän päässyt rapistumaan. Taisi olla minun tehtäväni palauttaa heidät maan pinnalle. Tosin en voinut suostua taisteluun. Olisin tietenkin voittanut, mutta kuten Phantom oli sanonut, en halunnut näyttää todellisia voimiani koska en tahtonut saada ylennystä. Tehtävienkin aikana annoin muille korkeintaan taustatukea, etten paljastuisi. Minun oli jotenkin pakko päästä luistamaan tästä.
”Kuinka julkeat!?!?” tämä Phantom karjaisi.

Phantom oli mennyt täysin tolaltaan ja hän yritti nyt käydä kimppuuni. Hänen toverinsa tosin olivat tarttuneet häntä käsivarsista ja estäneet tämän aikeet. Tämä tosin oli harvinaisen typerän näköistä koska Phantom oli sentään alaisiaan vahvempi ja nämä roikkuivat nyt tämän käsivarsista ja pysyivät vaivoin maassa Phantomin riehuessa. Yksi heistä oli mennyt tämän eteen ja piti nyt käsiään Phantomin ympärillä ja vain hänen ansiostaan mies saatiin pysymään paikoillaan. Katsoin tätä näkyä ja tunsin myötähäpeää heitä kohtaan. En viitsinyt sanoa mitään vaan lähdin kävelemään hiljaa poispäin. Yksi Phantomin seuralaisista yritti rauhoitella tätä samalla kun piteli häntä paikoillaan.
”Pomo. Yritä nyt rauhoittua. Hän ei suostu taistelemaan ja tämä ei muutenkaan oikein ole sopiva paikka sille. Eikö ensin kannattaisi suorittaa tämä tehtävä loppuun?”

Kappas. Yksi järkevä tapaus tässä idioottien joukossa. Jatkoin kuitenkin kävelyä enkä viitsinyt edes katsoa taakseni. Tälläkin tavalla nöyryytin tuota idioottia. Osoitin etten pitänyt häntä lainkaan uhkana kääntämällä hänelle selkäni. Phantom ei tuntunut pitävän siitä, mutta hän kuitenkin jostain syystä uskoi järkipuhetta.

”Hyvä on sitten... Angela!! Tämä ei jää tähän!!” Phantom sanoi ja huusi vielä raivoissaan perättömiä uhkauksia perääni.
”Ei tietenkään jää...” sanoin sarkastisesti ja toivoin ettei Phantom kuulisi sitä.

Phantom ja hänen miehensä lähtivät vastakkaiseen suuntaan kuin minä. Muutamat sivulliset enkelit olivat jääneet katsomaan meidän kohtaamistamme uteliaina, mutta nyt hekin lähtivät omille teilleen. Meillä kaikilla oli kuitenkin tehtävä suoritettavana. Aloin taas etsiä ystäviäni tästä enkelisoturien valtavasta joukosta. Suurin osa muista oli jo lähtenyt tahoilleen joten nyt minun oli helpompi löytää heidät.
”Angela!!” kuului taas huuto.

Ajattelin että nyt jos käännyn äänen suuntaan ja näen jonkun ventovieraan omahyväinen virne naamallaan niin heitän tätä jollain ja jatkan matkaa sen kummemmin kyselemättä. Käännyin varovaisesti ympäri ja näin onnekseni tutut kasvot.
”Ray” sanoin ilahtuneesti.

Ray oli lyhyt mies. Hän muistutti lasta, oikeastaan 16-vuotiasta kuten minäkin, ulkonäöltä ja luonteeltaan. Hän oli hilpeä ja harvoin vakavissaan. Ray oli myös hyvin positiivinen ja hän ei huolestunut melkein koskaan. Rayllä oli nyt päässään valkoinen pipo. Lisäksi hänellä oli pitkä valkoinen nahkatakki jossa oli suuret napit ja kultaisia raitoja kyljissä ja taskujen reunassa. Takki ylsi reiden puoleen väliin asti ja se oli vähän auki alhaalta päin. Rayllä oli löysät valkoiset housut ja harmaat paksupohjaiset kengät. Sotilaana Ray oli ainutlaatuinen. Hän oli vikkelä ja uhkarohkea. Metallinen ruoska oli Rayn suosikkiase. Parhaimmillaan hän sivalsi sillä demonilta pään irti, joten sitä ei kannattanut vähätellä pätkääkään.

Kävelin Rayn luokse ja halasin häntä ystävällisesti. Olimme tunteneet jo useita kymmeniä vuosia ja olimme käytännössä toistemme parhaat ystävät. Ihmiselle saattoi olla outoa miten olimme voineet tuntea toisemme jo niin kauan vaikka näytimme niin nuorilta. Todellisuudessa me enkelit emme kuole koskaan vanhuuteen vaan elämme niin kauan kunnes lopulta kuolemme taistelussa. Me synnymme kuten ihmisetkin. Miehen ja naisen lapsena. Kasvamme jonkin aikaa niin kuin ihmiset, mutta jossain välissä kasvaminen vain loppuu. Tavallaan siinä iässä kun olemme vahvimmillamme. Tosin poikkeuksia tietenkin oli. Jotkut jäivät liian nuoriksi tai kasvoivat liian vanhoiksi. Kukaan ei kuitenkaan jäänyt pois taisteluista, koska kukaan ei yksinkertaisesti saanut.

Ray oli iältään ihan suhteellisen normaali, mutta yksi asia hänessä oli tavallaan väärin. Hänen siipensä olivat epämuodostuneet. Ne olivat jääneet kasvuvaiheen loputtua liian pieniksi, joten Ray ei pystynyt lentämään niillä. Tämän takia hänestä ei koskaan tulisi korkea-arvoisempaa sotilasta ja hän olisi aina tässä niin sanotussa heikoimmassa joukko-osastossa. Hänen takiaan en halunnut ylennystä. Olin ainoa joka ei pilkannut häntä tämän siipien takia. Jos lähtisin niin hänen luokseen ei jäisi kukaan muu kuin hänen veljensä.

”Missä Andreas on?” kysyin.
”Isoveli on tulossa. Olemme etsineet sinua. Ajattelimme että haluat meidän ryhmäämme” Ray sanoi hymyillen.
”Totta kai haluan” sanoin myös pieni hymy huulillani.

Andreas ei muistuttanut melkein lainkaan veljeään. Hän oli yli kaksimetrinen lihaskimppu, jolla oli lyhyet vaaleat hiukset. Niitä ei tosin pahemmin näkynyt, koska Andreaksella oli aina pipo päässä, samanlainen kuin veljellään. Se oli ikään kuin heidän tavaramerkkinsä. Lisäksi hänellä oli päällään tummansiniset farkut joiden päällä hän piti metallisolkista nahkavyötä. Andreas oli yleensä hiljainen ja näytti siltä kuin hän olisi aina huonolla tuulella. Oikeasti hän suuttui todella harvoin ja antoi nopeasti anteeksi. Lempeä, mutta välillä pelottava järkäle. Hän käytti aseenaan valtavaa tapparaa joka roikkui yleensä tämän selässään. Kukaan muu tuskin olisi pystynyt edes heilauttamaan sitä saati sitten taistella sen kanssa, mutta Andreas käsitteli sitä kuin pesäpallomailaa. Opin tuntemaan Andreaksen Rayn kautta ja hän oli minulle kuin oma veli. Hän tuki minua kun minulla oli vaikeaa ja hän sai minut aina hymyilemään. En tiedä mitä tekisin ilman häntä ja Raytä.
”Tuolta hän taitaa viimein tullakin. Minä juoksin suurimman osan matkasta ja hän taisi vahingossa jäädä jälkeen...” Ray sanoi ja alkoi nauraa.

Andreas käveli meitä kohti kasvoillaan tämän perus ilme. Hän oli jo tottunut siihen että hänen veljensä oli 24/7 hyperaktiivinen, joten hän ei välittänyt vaikkei tämä ollutkaan odottanut häntä. Kuten veljellänsä. Hänelläkin oli liian pienet siivet lentämiseen, mikä olisi ollut muuten huvittavaa sillä Andreas oli sangen iso mies ellei tämä olisi ollut samalla hyvin vakava asia. Hän oli samassa tilanteessa kuin veljensä. Heidän kohtaloaan ei voitu muuttaa vaikka se olikin epäreilu. He tulisivat aina olemaan yleisen pilkan kohteena. Jopa suurin osa enkeleistä oli niin ahdasmielisiä etteivät he hyväksyneet erilaisuutta. Onneksi oli sentään muutamia sellaisia kuten minä. Sellaisia jotka ymmärsivät etteivät veljekset voineet ulkomuodolleen mitään. Valitettavasti hyvin vähän.

”Eikö meitä ole liian vähän nyt?” sanoin kun Andreaskin oli päässyt meidän luoksemme.
”Noh... Tiedäthän sinä ettei kukaan muu kuin sinä suostu tekemään yhteistyötä meidän kanssamme...” Ray sanoi hiljaa.

En tiennyt mitä sanoa. Tottahan se oli, mutta niin epäreilua. Veljekset olivat parhaimpia taistelijoita jotka tiesin, mutta silti heille ei annettu edes mahdollisuutta yrittää kehittyä. Katsoin hiljaa ja vaivautuneena maahan. Andreas rikkoi hiljaisuuden sanomalla:
”Me pärjäämme kolmestaan vallan hyvin”

Minä ja Ray hymyilimme hänelle lempeästi. Laitoin käteni nyrkkiin ja ojensin sen Rayn ja Andreaksen eteen.
”No eiköhän sitten mennä ja etsitään se sielupolo!” hihkaisin.
Veljekset virnistivät ja tekivät samoin kuin minä ja löimme nyrkkimme vastakkain. Yhdessä olimme vahvempia kuin mitkään demonit tai kukkoilijat yhteensä. Ja joskus me vielä näyttäisimme sen ja veljekset saisivat elää kuten muutkin enkelit. Minä olen luvannut sen heille.

To Be Continued. x3
Ich will nur ficken, ficken, ficken... <3333
User avatar
ItkevaEnkeli
 
Posts: 863
Joined: Mon May 29, 2006 6:22 pm
Location: Kokkola

Postby undertaker from hell » Mon Apr 16, 2007 5:29 pm

Harmi että skanneri raiskasi värit piirrustuksesta :evil: Mutta muuten se on aivan loistava. Ja osa on myös mahtava. Jatka niin pian kun voit my angel.
He who invited death
[Was] born with an ill-fated punishment
Don't call his name
That [Man] will come again
undertaker from hell
 
Posts: 1409
Joined: Mon Jul 05, 2004 9:20 pm
Location: Vaasa, Finland. M22

PreviousNext

Return to Lordi fanfic


Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 5 guests